Kouluvalmennus 2.9.2009
06.10.2009
Valmentajana Lilla:
Nelli ja Maiju saivat rauhassa verkata kun lisäilin pari apupuomia maneesiin. Samalla katselin sivusilmällä ratsukon verkkaamista ja kyselin Maijulta tammasta. Verkan jälkeen aloimme ihan peruskääntelyistä ja ratsukko sai leikkisästi pujotella puomikujan läpi useaan otteeseen. Nelli selvästi närkästyi tästä leikistä, joka oli tylsä, hidastempoinen ja vaati keskittymistä. Reaktiona oli (silloin tällöin) totaalinen läpikävely välittämättä puomeista tai vaihtoehtoisesti pään viskominen. Siirryimme taas käyttämään koko maneesia ja pyysin Maijua ratsastamaan metrin, kaksi irti urasta ja tekemään vaihtelevasti pohkeenväistöjä molemmista päädyistä eri suuntiin, ja aina pohkeenväistön jälkeen uraa seuraten pääty-ympyrälle ravissa, ympyrän loppuvaiheessa käyntiin ja keskeltä lyhyttä sivua aloittamaan pienen suoran jälkeen pohkeenväistö. Nelli meni yllättävän hyvin, vaikka selvästi halusi jo hieman reippaampaan askellajiin ja meinasi painaa kädelle hyvinkin rajusti. Jouduit useasti nostamaan tamman päätä, mutta lopulta sitkeys palkittiin ja Nelli lopetti ohjille painamisen ja alkoi vähitellen keskittyä työntekoon. Lopputunnista laukkasitte jokaisessa kulmassa harjoituslaukassa puomien yli, ja välillä se meni oikeastaan hyppimikseksi sillä Nelli innoistui aivan älyttömästi. Lopputunti menikin tamman rauhoitteluun ja rentoutumisharjoituksiin.