Riesu ratsastaa Tonilla

08.07.2009

Tulinpas sitten ensimmäistä kertaa ratsastamaan Tonilla ja päätin aluksi kokeilla ihan, että miten meillä yhteistyö toimii. Hain Tonin sisälle, harjasin ja varustin, jonka jälkeen talutin hevosen kentälle. Alkukäynneissä tein Tonilla ympyröitä, kiemurauria, väistöjä ja etu- ja takaosankäännöksiä. Käynnissä taivuttelun jälkeen siirryimme raviin ja toistimme edelliset, kuitenkin jättäen etu- ja takaosakäännökset pois. Laukatessa taivuttelin hevosta kahdeksikolla ja harjoittelimme laukanvaihtoja ja mielestäni Toni toimi todella hienosti. Laukasimme uralla pari kierrosta, kunnes hidastin raville ja aloin tehdä temmonlisäyksiä uralla. Päätin kokeilla Tonilla myös pientä hyppäämistä ja huomasin kentän keskellä olevan esteen, jolla oli korkeutta suunnilleen 60 senttimetriä. Ohjasin Tonin kohti estettä ja siitähän sujahdettiin yli, niin että vilahti. Annoin Tonin vielä laukata kierroksen, kunnes hidastin raville. Ravailimme muutaman kerran kentän ympäri ja hidastin orin käynnille. Ohjasin Tonin ulos porteista ja kävimme jäähdyttelemässä pienellä lenkillä maastossa. Ratsastuksen jälkeen toin Tonin sisälle ja hoidin sen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s